Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry pyytää esityksiä Vuoden Opiskelijaksi perjantaihin 23.3.2012 klo 12.00 mennessä.
Oulun yliopistopäivää vietetään perinteiseen tapaan J.V. Snellmanin päivän kieppeillä 11.5.2012. Reilun kymmenen vuoden ajan päivän päätapahtumassa, alumnijuhlassa, on julkistettu Vuoden Alumni – Oulun yliopistosta valmistunut henkilö, joka on merkittävällä tavalla ansioitunut valmistumisensa jälkeen.
Vuonna 2011 Oulun yliopistopäivänä julkistettin vuoden alumnin ohella ensimmäisen kerran Vuoden Opiskelija, jonka Oulun yliopistoseura ry nimeää Rauhala-klubi ry:n esityksestä.
Rauhala-klubi pyytääkin järjestöiltä ehdotuksia Vuoden Opiskelijaksi valittavasta henkilöstä myös tänä vuonna.
Vuoden opiskelijan valinnan kriteerinä on opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden hyväksi sekä opintojen hyvä etenemistahti.
Vuoden opiskelijan odotamme olevan innostava, hyvä yhteisöjen luoja ja motivaattori. Hänellä voi olla kokemusta esimerkiksi opiskelijalähtöisen toiminnan käynnistämisestä, opiskelijajärjestön uudelleenherättämisestä tai muusta erityisestä toiminnasta järjestöissä tai yliopistolla.
Vuoden opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.
Rauhala-klubi pyytää perustellut ehdotukset ehdotettavan henkilön cv:llä varustettuna.
Ehdotukset tulee toimittaa pe 23.3. klo 12.00 mennessä. Hakuaika on päättynyt.