Yliopiston alumnipäivä ja Rauhala-klubin tapaaminen

Oulun yliopisto kutsuu kaikki valmistuneet eli alumnit rentoon ja keväiseen alumnitapahtumaan perjantaina 12.5. klo 15 alkaen Linnanmaan kampukselle! Tapahtumaan ovat tervetulleita myös opiskelijat ja henkilökunta. Luvassa on yhdessäoloa yliopistoyhteisön kanssa sekä kiinnostavia puheenvuoroja, musiikkia ja pientä tarjoilua.

Rauhala-klubi järjestää tapahtuman yhteydessä myös oman tapaamisensa jäsenilleen OYY:n toimistolla yliopiston paneelin jälkeen noin klo 16. OYY:n nykytoimijat ovat luvanneet kertoa ylioppilaskunnan ajankohtaisia kuulumisia, lisäksi ohjelmassa yllätys! Toimistolle voi jäädä vapaamuotoisesti viihtymään virallisen ohjelman jälkeen aina klo 20 asti. Vaihtoehtoisesti voi siirtyä klo 17 alkavaan tiedekuntien järjestämään ohjelmaan ja sen päätyttyä palata toimistolle vaihtamaan kuulumisia.

Rekisteröidythän yliopiston osuuteen heidän tapahtumasivun kautta 28.4. mennessä sekä Rauhala-klubin osuuteen tämän linkin kautta 2.5. mennessä.

Advertisement