Vuoden opiskelija 2015 on koneteekkari Olli Peura

Oulun yliopiston vuoden opiskelijaksi nimettiin 8.5. koneteekkari Olli Peura. Vuoden opiskelijan nimesi Oulun yliopistoseura Rauhala-klubi ry:n esityksestä. Rauhala-klubin hallituksen puheenjohtaja Wille Leppämäen esittelypuheenvuoro Oulun yliopiston alumnijuhlassa 8.5.2015:

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry:n yhtenä tavoitteena on kytkeä entiset opiskelija-aktiivit yliopistoyhteisön alumnitoiminnan piiriin. Entisillä opiskelija- ja ylioppilaskunta-aktiiveilla säilyy kiinnostus yliopistoa kohtaan, ovathan he olleet mukana myös yliopiston kehittämisessä laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa, opetuksen kehittämistyöryhmissä ja muissa virallisissa ja epävirallisissa toimielimissä. Opiskelija-aktiivina toimineet alumnit ovat erinomaisia lähettiläitä muiden alumnien suuntaan omissa alati laajenevissa verkostoissaan.

Arvoisat kuulijat

Toimivan alumniyhteisön perusta rakennetaan toimivalle opiskeluyhteisölle. Opiskeluyhteisön ytimessä ovat paitsi laadukkaat ja innostavat oppimistilanteet, myös sosiaalinen toiminta ja opiskelija-aktiivisuus omassa ainejärjestössä, harrastustoiminnassa, ylioppilaskunnassa taikka yliopiston päätöksentekokoneiston opiskelijaedustajana. Kun yliopistolta ei saa suoranaisia työelämätaitoja edistäviä elementtejä opintoihin, voi näitä oppia osallistumalla yhteisö- ja järjestötoimintaan. Vain ja ainoastaan hyvät kokemukset opiskeluaikana varmistavat kattavan ja laajan alumniyhteisön, jonka jäsenet ovat kiinnostuneita Alma Materin nykytilasta.
Yliopistoyhteisön tarkoituksena on muun muassa kasvattaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Tätä yliopistolain tavoitetta ei saavuteta pelkästään kirjoja tenttimällä, luennoilla istuessa tai laskuharjoituksia tekemällä. Yliopistot ovat valitettavan eristäytyneitä yhteiskunnasta, osallisuudesta ja laaja-alaisesta vuorovaikutuksesta. Liian harvat Oulun yliopisto-yhteisön jäsenet kommentoivat nyky-yhteiskunnan ilmiöitä, vaikka opiskelevat ja tutkivat niitä. Valitettavan harvat Oulun yliopiston kasvatit ovat olleet näkyvillä paikoilla yhteiskunnassamme – huhtikuun eduskuntavaaleissa yliopistomme kasvattien määrä eduskunnassa tosin kasvoi ainakin useammalla osaavalla naisella.

Yhteiskunnallisen ja järjestöaktiivisuuden lisäksi hyviä opiskelukokemuksia ja yliopiston perustarkoitusta edistävät ne lukuisat yhteistoiminnan muodot, joita opiskelijat keskuudessaan harjoittavat. Se, että opiskelijat tekevät, oppivat ja omaksuvat asioita on nimenomaan sitä yhteisöllisyytttä, joista yliopiston ja yliopplaskunnan arvot puhuvat. Tämä aito yhteistoiminta kumpuaa jaetusta tarkoituksesta, tavoitteiden yhteisymmärryksestä ja oikeasta toimimisesta; se on luennoille osallistumista, opiskelutoverin tukemista ja yhdessä oppimista sekä opitun jakamista.

Ajatus vuoden opiskelijan nimeämisestä samassa tilaisuudessa kuin vuoden alumni kytkeytyy edellä mainitsemaani yliopiston tarkoitukseen. Ilman opiskelijaa ei voi olla alumnia. Ilman aktiivista ja yhteistoiminnallista opiskeluaikaa ei kasva aktiivista yhteiskunnan jäsentäkään. Vuoden opiskelijan nimeämisen myötä Oulun yliopistopäivä laajenee vähitellen koko yliopistoyhteisön ja siinä harjoitettavan kasvatustoiminnan juhlapäiväksi.

Hyvät ystävät,

Kuka Oulun yliopiston tuhansista opiskelijoista voitaisiin valita vuoden opiskelijaksi? Olemme viitenä peräkkäisenä vuonna etsineet hyvin opinnoissaan edennyttä opiskelijaa, joka on osoittanut opintojen ohella aktiivisuutta opiskelijayhteisöissä. Esityksemme pohjaksi pyysimme ehdotuksia Oulun yliopistolla toimivilta opiskelijajärjestöiltä.

Arvottaessaan ehdotuksia ja esitystä tehdessään Rauhala-klubi ry kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: opintojen eteneminen ja arvosanat; aktiivinen ote opiskelijayhteisössä; yhteisön rakentamiseen liittyvä toiminta ja opiskelijajärjestön kehittäminen.

Lähtökohtamme on, että vuoden opiskelija on ruohonjuuritason toimija ja opiskelija — henkilö, joka opintojensa ohella on aktiivinen yhteistoiminnan tekijä ja osallistuu oppiainetason kehitystyöhön. Emme etsi hallintohaukkaa tai luottamustoimien hamstraajaa, vaan opiskelijaa, joka voi toimia esimerkkinä ja innostajana.

Hyvät yliopistoyhteisön jäsenet, tämän johdannon jälkeen pääsemme varsinaiseen vuoden opiskelijan nimeämiseen

Tänä vuonna alumnijuhlaa isännöivä Oulun yliopistoseura on nimennyt Rauhala-klubin esityksestä Oulun yliopiston vuoden opiskelijaksi tekniikan ylioppilas Olli Peuran. Olli Peura on neljännen vuoden konetekniikan opiskelija, joka valmistuu tänä keväänä tekniikan kandidaatiksi.

Olli on kuluneena vuonna toiminut ainejärjestössään Oulun yliopiston Koneinsinöörikilta ry:ssä opintovastaavana sekä kv-vastaavana vuonna 2014. Opintovastaavan ominaisuudessa hänellä on vastuutehtäviä omassa tiedekunnassaan sekä koulutusohjelmassaan: Olli on toiminut niin konetekniikan koulutusohjelmatoimikunnan kuin teknillisen tiedekunnan koulutustoimikunnan opiskelijajäsenenä. Toiminnallaan hän on ajanut aktiivisesti opiskelijoiden etua sekä kerännyt ja välittänyt eteenpäin palautetta ja kehitysideoita oppiaineensa opetuksesta. Olli on aktiivinen myös kurssien ja opetusmateriaalin kehittämisessä. Lisäksi Olli on osallistunut konetekniikan opiskelijrekrytointivideon tekemiseen.

Olli on ollut vaihto-opiskeluvuotensa jälkeen aktiivinen kv-toimija ja konekillan kv-vastaavana edistänyt paitsi vaihto-opiskelijoiden integrointia myös suomalaisten opiskelijoiden kotikansainvälistymismahdollisuuksia.
Olli Peura on suorittanut vajaan neljän opiskeluvuotensa aikana yhteensä 246 opintopistettä, suoritusten kaikkinaisen keskiarvon ollen 4,2 ja teknillisen mekaniikan kurssien keskiarvon ollen 4,7.

Olli on ottanut vastuuta myös opiskelijatovereidensa opintojen etenemisestä: hän on osallistunut työläiden kurssien preppaukseen ja toiminnallaan edistänyt kurssien läpäisyn paranemista. Olli motivoi tovereitaan ja kannustaa heitä eteenpäin. Hänellä on aikaa muille ja hän toimii aktiivisesti muiden opiskelijoiden hyväksi.

Hyvät ystävät,

Näillä perustein todettakoon, että Olli Peura on mitä esimerkillisin opiskelija ja opiskelijajärjestötoimija, joka ilomielin nimetään vuoden opiskelijaksi 2015.

Vuoden opiskelijalle lahjoitettavan 2000 euron stipendin ovat rahoittaneet ylioppilaskunnan alullepanemat, vakiintuneet opiskeljoiden tukiyhteisöt Oulun ylioppilasapu ry, Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja Uniresta Oy. Kiitämme heitä panostuksestaan.

Nyt pyydän Oulun yliopistoseuran hall.pj. Paula Rossia kanssani luovuttamaan vuoden opiskelijan tunnustuksen 2015 Olli Peuralle.

Vuoden opiskelija 2014 on fysiikan opiskelija Tapio Hansson

Oulun yliopistoyhteisö kokoontui Snellmanin päivänä 12.5.2014 Oulun yliopistoseura ry:n järjestämään Oulun yliopistopäivän alumnijuhlaan. Alumnijuhlassa nimettiin Oulun yliopiston vuoden alumniksi arkkitehti Pekka Laatio, vuoden opiskelijaksi fil.yo Tapio Hansson sekä vuoden urheilijaopiskelijaksi KTK Jenni Kukkonen.

Oulun yliopistoseura nimeää vuoden opiskelijan Rauhala-klubi ry:n esityksestä ja hänet palkitaan 2000 euron suuruisella stipendillä sekä yliopistoseuran standaarilla. Alla Rauhala-klubin puheenjohtajan pitämä vuoden opiskelijan esittelypuheenvuoro.

”Viidettä vuotta toimiva Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry:n yhtenä tavoitteena on kytkeä entiset opiskelija-aktiivit yliopistoyhteisön alumnitoiminnan piiriin. Entisillä aktiiveilla säilyy kiinnostus yliopistoa kohtaan, ovathan he olleet mukana myös yliopiston kehittämisessä laitos- ja tiedekuntaneuvostoissa, opetuksen kehittämistyöryhmissä ja muissa virallisissa ja epävirallisissa toimielimissä. Opiskelija-aktiivina toimineet alumnit ovat erinomaisia lähettiläitä muiden alumnien suuntaan.

Toimiva alumniyhteisö pohjautuu toimivalle opiskeluyhteisölle. Opiskeluyhteisön ytimessä ovat paitsi laadukkaat oppimistilanteet, myös sosiaalinen toiminta ja opiskelija-aktiivisuus omassa ainejärjestössä, harrastustoiminnassa, ylioppilaskunnassa taikka yliopiston päätöksentekokoneiston opiskelijaedustajana. Merkittäviä työelämätaitoja pääsee oppimaan osallistumalla yhteisö- ja järjestötoimintaan. Vain ja ainoastaan hyvät kokemukset opiskeluaikana varmistavat kattavan ja laajan alumniyhteisön, jonka jäsenet ovat kiinnostuneita Alma Materin nykytilasta.

Yliopistoyhteisön tarkoituksena on muun muassa kasvattaa aktiiviseen kansalaisuuteen. Tätä yliopistolain tavoitetta ei saavuteta pelkästään kirjoja tenttimällä tai luennoilla istuessa. Yliopistot ovat valitettavan eristäytyneitä yhteiskunnasta, osallisuudesta ja laaja-alaisesta vuorovaikutuksesta. Liian harvat Oulun yliopisto-yhteisön jäsenet kommentoivat nyky-yhteiskunnan ilmiöitä, vaikka opiskelevat ja tutkivat niitä.

Ajatus vuoden opiskelijan nimeämisestä samassa tilaisuudessa kuin vuoden alumni kytkeytyy juuri mainittuun yliopiston tarkoitukseen. Ilman opiskelijaa ei voi olla alumnia. Ilman aktiivista opiskeluaikaa ei kasva aktiivista yhteiskunnan jäsentäkään. Vuoden opiskelijan nimeämisen ansiosta yliopistopäivästä on tullut vahvemmin koko yliopistoyhteisön ja siinä harjoitettavan kasvatustoiminnan juhlapäivä.

Kenestä vuoden opiskelija? Olemme neljänä peräkkäisenä vuonna etsineet hyvin opinnoissaan edennyttä opiskelijaa, joka on osoittanut opintojen ohella aktiivisuutta opiskelijajärjestöissä. Esityksemme pohjaksi pyysimme ehdotuksia Oulun yliopistolla toimivilta opiskelijajärjestöiltä.

Ehdotuksia arvottaessaan ja esitystä tehdessään Rauhala-klubi ry kiinnittää huomiota seuraaviin seikkoihin: opintojen eteneminen ja arvosanat; aktiivinen ote opiskelijayhteisössä; yhteisön rakentamiseen liittyvä toiminta ja opiskelijajärjestön kehittäminen.

Lähtökohtamme on, että vuoden opiskelija on ruohonjuuritason toimija ja opiskelija — henkilö, joka opintojensa ohella osallistuu yhdistystoimintaan ja oppiainetason kehitystyöhön. Emme hakeneet hallintohaukkaa tai luottamustoimien hamstraajaa, vaan opiskelijaa, joka voi toimia esimerkkinä.

Tämän johdannon jälkeen pääsemme varsinaiseen vuoden opiskelijan nimeämiseen:

Tänä vuonna alumnijuhlaa isännöivä Oulun yliopistoseura on nimennyt Rauhala-klubin esityksestä Oulun yliopiston vuoden opiskelijaksi filosofian ylioppilas Tapio Hanssonin.

Tapio Hansson on neljännen vuoden fysiikan opiskelija, joka valmistuu viikon päästä luonnontieteiden kandidaatiksi.

Tapio on toiminut ainejärjestössään Sigma-kilta ry:ssä fysiikan opintovastaavana vuonna 2012 sekä toimihenkilönä vuonna 2013. Vuonna 2011 hän toimi Oulun fysiikan opiskelijoiden kerhon sihteerinä. Näissä tehtävissä Tapio on hoitanut hänelle annetut hommat aina kunnialla hyvin loppuun.

Tapio Hansson on toiminut myös fysiikan laitoksen opetuksen kehittämistyöryhmän ja opinnäytteiden arviointiryhmän jäsenenä vuosina 2012—2013. Parhaillaan Tapio Hansson toimii luonnontieteellisen tiedekunnan tiedekuntahallituksen sekä fysiikan laitoksen johtoryhmän jäsenenä. Tiedekuntahallituksen toiminnassa Tapion kerrotaan olevan aktiivinen ja hän sanonut aina sanottavansa kokouksissa ääneen.

Tapio Hansson on toiminut myös tutortupapäivystäjänä sekä laskuharjoitusassistenttina, laskupäivän vastuuhenkilönä sekä tutkimusharjoittelijana. Toisena opiskeluvuonnaan Tapio toimi pienryhmäohjaajana. Tapio on opiskelutoverien kertoman perusteella kannustava ja inspiroiva opiskelukaveri, joka tukee motivaation kanssa kamppailevia opiskelukavereitaan.

Tapio Hansson on osallistunut myös fysiikan laitoksen kotisivujen ja sosiaalisen median kehittämiseen, (mikä nykyisen internetperustaisen viestintätodellisuuden aikakautena on ensiarvoisen tärkeää.)

Tapio Hansson on suorittanut vajaan neljän opiskeluvuotensa aikana yhteensä 302 opintopistettä, suoritusten kaikkinaisen keskiarvon ollen 4,5 ja fysiikan ja teoreettisen fysiikan opintojen keskiarvon ollen 4,7.

Yhteenvetona voisi todeta, Tapion opiskelukaveria lainatakseni, ”ahkera ku mikä”.

Näillä perustein todettakoon, että Tapio Hansson on esimerkillinen opiskelija ja opiskelijajärjestötoimija, joka ilomielin nimetään vuoden opiskelijaksi 2014.

Vuoden opiskelijalle luovutettavan 2000 euron stipendin ovat rahoittaneet ylioppilaskunnan alullepanemat, vakiintuneet opiskeljoiden tukiyhteisöt Oulun ylioppilasapu ry, Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS ja Uniresta Oy. Kiitämme heitä panostuksestaan.”

Oulun yliopistopäivässä 12.5. julkistetaan Vuoden Opiskelija 2014 ja Vuoden Alumni

Oulun yliopistopäivää vietetään jälleen maanantaina 12.5.2014 kello 12.15–14.30 päärakennnuksen Saalastinsalissa.

Alumnijuhlassa Oulun yliopistoseura nimeää Vuoden Alumnin ja Vuoden Opiskelijan 2014. Lisäksi Oulun yliopiston rehtori tuo oman tervehdyksensä ja nimeää Vuoden Urheilijaopiskelijan 2014.

Tilaisuus on avoin kaikille ja sen jälkeen on kahvitarjoilu.

Rauhala-klubi ry:n vuosikokous on yhdistyksen hallituksen päätöksellä erotettu yliopistopäivästä. Vuosikokous ja jäsentapaaminen järjestetään perjantaina 6.6.2014. Lisätietoja myöhemmin.

Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa 2014 – Rauhala Club looks for the Student of the Year

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry pyytää esityksiä Vuoden Opiskelijaksi torstaihin 17.4. klo 15.00 mennessä.

Oulun yliopistopäivää vietetään perinteiseen tapaan J.V. Snellmanin päivänä 12.5. Reilun kymmenen vuoden ajan päivän päätapahtumassa, alumnijuhlassa, on julkistettu Vuoden Alumni – Oulun yliopistosta valmistunut henkilö, joka on merkittävällä tavalla ansioitunut valmistumisensa jälkeen.

Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä on julkistettu vuoden alumnin ohella myös Vuoden Opiskelija, jonka Oulun yliopistoseura ry nimeää Rauhala-klubi ry:n esityksestä.

Rauhala-klubi pyytääkin järjestöiltä ja opiskelijayhteisöiltä ehdotuksia Vuoden Opiskelijaksi valittavasta henkilöstä myös tänä vuonna. Yksittäiset opiskelijat voivat tehdä esityksiä ja ehdotuksia omille järjestöilleen, jotka tekevät kuitenkin lopulliset esitykset. Vuoden opiskelija palkitaan merkittävän suuruisella stipendillä.

Vuoden opiskelijan valinnan kriteerinä on

  • opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden ja yliopistoyhteisön hyväksi sekä
  • opintojen hyvä etenemistahti.

Vuoden opiskelijan odotamme olevan innostava, yhteisöllisyyttä edistävä ja motivaattori. Hänellä voi olla kokemusta esimerkiksi opiskelijalähtöisen toiminnan käynnistämisestä/pyörittämisestä, opiskelijajärjestön uudelleenherättämisestä tai muusta erityisestä toiminnasta järjestöissä tai yliopistolla.

Vuoden opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.

Ehdotukset ja esitetyn henkilön ansioluettelo tulee toimittaa to 17.4. klo 15.00 mennessä sähköpostitse osoitteeseen milja.seppala@iki.fi

Lisätietoja:milja.seppala@iki.fi

https://rauhala-klubi.net/

Jatka lukemista Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa 2014 – Rauhala Club looks for the Student of the Year

Vuosikokouksen 13.5.2013 päätökset

Rauhala-klubi ry:n vuosikokous pidettiin 13.5.2013 Oulun yliopiston ylioppilaskunnan uusissa toimitiloissa. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen tilinpäätös vuodelta 2012, toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013 sekä tehtiin henkilövalintoja.

Yhdistyksen hallituksen jäseniksi kolmivuotiskaudelle 2013-16 valittiin fil. yo Milja Seppälä ja Senior Partner Seppo Kangas. Hallituksen puheenjohtajana jatkaa FM Wille Leppämäki ja hallituksen jäseninä jatkavat KM Mirja Vehkaperä, hum. kand. Ville Impiö ja fil. yo Anne Ollikainen. Toiminnantarkastajana jatkaa KTM Antti Tumelius ja varatoiminnantarkastajana KTK Johanna Kesti.

OYYn toimistoa koristavaa taidetta

Vuosikokouksen jälkeen vietettiin Flooran päivän cocktailtilaisuutta, jossa ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja tekn. yo Valle Uimonen kertoi ajankohtaisista kuulumisista ja pääsihteeri tekn. yo Ilari Nisula esitteli uusia ja osin vielä työn alla olevia ylioppilaskunnan toimitiloja.

HPJ: ajankohtaiskatsaus

Rauhala-klubi etsii vuoden opiskelijaa 2013 / Rauhala Club looks for the Student of the Year

(In English below)

Oulun yliopiston ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys
Rauhala-klubi ry pyytää esityksiä Vuoden Opiskelijaksi perjantaihin 22.3. klo 12.00 mennessä.

Oulun yliopistopäivää vietetään perinteiseen tapaan J.V. Snellmanin päivän kieppeillä, tänä vuonna 7.5. Reilun kymmenen vuoden ajan päivän päätapahtumassa, alumnijuhlassa, on julkistettu Vuoden Alumni – Oulun yliopistosta valmistunut henkilö, joka on merkittävällä tavalla ansioitunut valmistumisensa jälkeen.

Vuodesta 2011 lähtien Oulun yliopistopäivänä on julkistettu vuoden alumnin ohella myös Vuoden Opiskelija, jonka Oulun yliopistoseura ry nimeää Rauhala-klubi ry:n esityksestä.

Rauhala-klubi pyytääkin järjestöiltä ja opiskelijayhteisöiltä ehdotuksia Vuoden Opiskelijaksi valittavasta henkilöstä myös tänä vuonna. Yksittäiset opiskelijat voivat tehdä esityksiä ja ehdotuksia omille järjestöilleen. Vuoden opiskelija palkitaan merkittävän suuruisella stipendillä.

Vuoden opiskelijan valinnan kriteerinä on
– opiskeluaikana osoitettu aktiivisuus opiskelijoiden hyväksi sekä
– opintojen hyvä etenemistahti.

Vuoden opiskelijan odotamme olevan innostava, yhteisöllisyyttä edistävä ja motivaattori. Hänellä voi olla  kokemusta esimerkiksi opiskelijalähtöisen toiminnan käynnistämisestä/pyörittämisestä, opiskelijajärjestön uudelleenherättämisestä tai
muusta erityisestä toiminnasta järjestöissä tai yliopistolla.

Vuoden opiskelijaksi nimettävän henkilön tulee olla
perustutkinto-opiskelija. Esitettävä henkilö ei voi olla ylioppilaskunnan
hallituksen jäsen tai toimihenkilö eikä yliopiston ylimpien päätöksentekoelinten jäsen.

Ehdotukset tulee toimittaa pe 22.3. klo 12.00 mennessä sähköpostitse
osoitteeseen milja.seppala@iki.fi

Lisätietoja:milja.seppala@iki.fi
https://rauhala-klubi.net/

——————-

Rauhala-klubi, the alumni-club for former Student Union actives is asking for nominations for candidates for the Student of the Year award. The deadline is Friday 22.3.

University of Oulu day will be held on the beginning of the May, this year at 7.5. Every year, the Alumnus of the Year (University of Oulu) is presented at the event, someone who has achieved great things after graduation.

The first award of the Student of the year was nominated In 2011. This is named by the Oulun yliopistoseura ry on recommendation of the Rauhala club.

Rauhala-club is therefore asking for suggestions for Student of the Year from student organisations. Student of the Year will be awarded of  great stipend.

The student is expected to
– have been active in making a change for the better for students and
– is also required to have advanced well in their studies.

The student must be a BA or MA level student. The person cannot be a member of the board or other worker of the Student Union nor a person working in a upper decision-making body of the University.

We expect the student of the year to be inspiring, a good creator and motivator of in the student community. He or she will have, for example, experience in initiating student-centred activites, reawakening a student organisation or other special service or activity in a student organisation or at the university.

Proposal should be sent by 12 noon, Fri 22.3 by email to milja.seppala@iki.fi
For more information, contact the same.

Rauhala-klubi ry:n tervehdys OYY:n vuosijuhlassa 22.2.2013

Arvoisa ylioppilasyhteisö, hyvät Oulun yliopiston ylioppilaskunnan ystävät

Ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja nosti puheenvuorossaan esiin alumniuden ja tuon itse tähän tilaisuuteen alumnin ja entisen ylioppilaskuntatoimijan tervehdyksen.

53 vuotta sitten OYY vietti ensimmäisiä vuosijuhliaan. Juhlapäivään kuuluivat silloin edustajiston ja hallituksen juhlakokoukset inspehtorin juhlaluennolla ja huomionosoituksilla säestettynä, juhlajumalanpalvelus, seppeleenlaskut sankarihaudoille sekä iltajuhlat, joihin Uuno Välkky, OYY:n alkuvuosien maskotti ei voinut osallistua, koska frakki oli kanissa.

Vuonna 1960 ylioppilaskunta ja Oulun yliopiston ensimmäiset ylioppilaat olivat kaupungin, kaupunkilaisten, yritysten ja koko pohjoissuomalaisten huomion keskipisteenä. Yliopisto tarkoitti Oululle ja pohjoissuomelle lupausta kehityksestä. Olot olivat kuitenkin karut, ylioppilaat joutuivat 1960-luvun aikana järjestämään itse itselleen muun muassa asumisen ja ruokailun. Terveydenhuolto saatiin Helsingistä käsin, mutta sekin oli ylioppilaiden oma. Näitä saavutuksia on viime vuosina päästy juhlimaan urakalla, YTHS:n, yliopiston, ylioppilaskunnan, asuntoyhteisöjen sekä ruokalatoiminnan tasavuosijuhlien myötä. Viisikymmentä vuotta opiskelijayhteisöt ovat tätä kaupunkia rakentaneet.

Paljon on muuttunut Oulussa ja siinä miten sen opiskelijoihin suhtaudutaan. Oulu on merkittävä opiskelijakaupunki, jossa opiskelijoiden näkyvyys on ollut todetun heikkoa. Aiemmin mainitsemistani juhlapäivän rituaaleista on pääosin luovuttu, sankarivainajia muistetaan edelleen, toivottavasti seppeleenlaskijat ymmärtävät tai edes tiedostavat sen tarkoituksen. Mainitut urakat eivät tulleet tyhjästä. Ihmiset, ylioppilaskuntatoimijat olivat näitä Oulun katukuvaan lähtemättömiä jälkiä jättäneitä monumentteja tekemässä.

Entisten ylioppilaskuntatoimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubin puolesta esitän lämpimät onnittelut juhlivalle ylioppilaskunnalle. Alumnitoiminta ja mentorointi tarkoittaa tässä ylioppilaskunnassa nyky- ja uusien toimijoiden tukemista heidän kasvussaan opiskelijatoimintaan. Keskiössä on kuitenkin entisten ylioppilaskuntatoimijoiden yhteenkuuluvuuden tunteen säilyttäminen elävänä, verkottuminen ja vuosikymmenet ylittävien kohtaamismahdollisuuksien järjestäminen.

Ylioppilaskuntatoiminta on kivaa, linjaa OYY:n strategia. Kirjaus perustuu siihen, että aina tämä toiminta ei ole ollut kivaa, aina ei ole vastuunkantajia ja työjuhtia ollut jonoksi asti, eikä hakemuksia ole tullut pinoksi asti. Yhteisöllisyyttä ei ylioppilaskunnan sisällä eikä yliopistolla luoda ilman ihmisten välistä aitoa, välittävää ja tarkoituksellista yhteistoimintaa. Ylioppilaskunta voi toimillaan edesauttaa tuollaisen yhteistoiminnan hetkiä. Yhteisöllisyyttä ei voi muurata seiniin eikä naulata oviin.

Rauhala-klubi haluaa jatkossa kehittyä sellaiseksi osaksi ylioppilaskuntayhteisöä, että nämä yhteisölliset hetket muodostavat katkeamattoman ketjun ja hienon muistijäljen, josta ylioppilaskuntamme voi ammentaa tulevaisuuteen.

Mitä parhainta Kalevalanpäivän alusaikaa ylioppilaskunnalle ja sen ystäville.

Rauhala-klubin aloite OYY:n hallitukselle

ALOITE                                                                                                                                                                                     10.11.2011

ALOITE OULUN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNNAN (OYY) HALLITUKSELLE RAUHALA-KLUBI RY:N TOIMINNAN RAHOITUKSESTA

Hyväksyessään tämän aloitteen OYY sitoutuu resursoimaan ylioppilaskunnan entisten toimijoiden alumniyhdistys Rauhala-klubi ry:n toimintaa joko a) osoittamallaan summalla vuosittain talousarvioissaan tai b) ottamalla Rauhala-klubi ry:n erityisavustusta nauttivien järjestöjen piiriin.

TAUSTAA

OYY.n edustajisto on juhlakokouksessaan vuonna 2010 päättänyt perustaa Rauhala-klubi ry:n entisten ylioppilaskuntatoimijoiden alumniyhdistykseksi sekä liittyä sen kannatusjäseneksi.  Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, kannustaa ja tukea Oulun yliopiston ylioppilaskunnan tarkoituksen toteutumista, oululaista ylioppilaskuntatoimintaa ja Oulun yliopiston ylioppilaskunnassa toimineiden henkilöiden verkostoitumista.  Yhdistys pyrkii toiminnallaan myös turvaamaan ja säilyttämään Oulun yliopiston ylioppilaskuntaan ja siinä toimineisiin henkilöihin liittyvää muistitietoa, tieto-taitoa sekä materiaalia.

Tarkoitustaan Rauhala-klubi toteuttaa erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien kautta. Tapahtumissaan ja toiminnassaan Rauhala-klubi harjoittaa laajaa yhteistyötä kannatusjäsentensä sekä ennen kaikkea Oulun yliopiston alumnitoiminnan sekä Oulun yliopistoseura ry:n kanssa.

Rauhala-klubiin kuuluu tällä hetkellä n. 120 entistä OYY:n toimijaa ja uusia jäseniä pyritään rekrytoimaan koko ajan lisää.

Yhdistyksen rahoitus koostuu tällä hetkellä kannatusjäsenmaksuista. Yhdistyksen kannatusjäsenyyden markkinointia jatketaan edelleen keskeisille yhteistyötahoille. OYY on rahoittanut Rauhala-klubin toimintaa vuosittaisella kannatusjäsenmaksulla. Pitkän tähtäimen tavoitteena on, että yhdistys pyörii kokonaan sekä kannatusjäsenmaksuilla että mahdollisilla alumnien lahjoituksilla.

Sääntömääräisesti yhdistys ei peri henkilöjäseniltä jäsenmaksua. Täten pyrimme madaltamaan kynnystä liittyä jäseneksi ja välttämään jäsenmaksujen laskuttamiseen ja perintään liittyvää taloushallintoa.

Vuosittain kolme päätapahtumaa

Rauhala-klubin toiminta rakentuu pitkälti ylioppilaskunnan kanssa yhteistyössä harjoitettavalle alumnitoiminnalle ja -tapahtumille.  Vuosittain järjestetään pääsääntöisesti kolme jäsenistölle ja ylioppilaskunnan nykyisille toimijoille suunnattua tapahtumaa. Yhteistyötä tehdään myös Oulun yliopiston alumnikoordinaattorin sekä Oulun yliopistoseuran kanssa.

Ylioppilaskunnan perustamiskokouksen vuosipäivänä pyritään järjestämään 10-vuotisalumnitapaaminen, johon kutsutaan aina 10, 20, 30, 40 ja 50 vuotta sitten ylioppilaskunnan toiminnassa aktiivisina olleita sekä Rauhala-klubin jäsenet.

Ylioppilaskunnan vuosijuhlaviikolla järjestetään entisten toimijoiden ja ylioppilaskunnan nykyisten toimijoiden tapaaminen.

Yhdistyksen vuosikokous ja entisten toimijoiden aamukahvitapaaminen järjestetään Oulun yliopistopäivän yhteydessä toukokuussa. Yliopistopäivän alumnijuhlassa julkistetaan vuoden alumnin ohella vuoden opiskelija, jonka yliopistoseura nimeää Rauhala-klubin esityksestä.

Tapahtumiin kutsutaan aina alumnien lisäksi ylioppilaskunnan luottamus- ja toimihenkilöt.

Mentorointi

Rauhala-klubin toimijoiden voimin käynnistetään alkuvuodesta 2012 ylioppilaskunnan hallituksen jäsenten mentorointi. Tarkoituksena on tukea ylioppilaskunnan nykytoimijoita tehtävässään kasvamisessa ja suoriutumisessa sekä jakaa tietoa, kokemuksia ja suhteita.

Esitys

Esitämme, että OYY sitoutuu resursoimaan 800 eurolla alumniyhdistyksensä Rauhala-klubi ry:n toimintaa joko a) osoittamallaan summalla talousarviossaan tai b) ottamalla Rauhala-klubi ry:n erityisavustusta nauttivien järjestöjen piiriin aiemman kannatusjäsenmaksun sijaan.

Tällä toimintamallilla taataan alumnitoiminnan vakaus. Täten saamme myös kytkettyä OYY:n entiset luottamus- ja toimihenkilöt kiinteämmin ylioppilaskunnan yhteyteen. Tapahtumakohtainen neuvottelu OYY:n kanssa ei takaa toiminnan jatkuvuutta ja   systemaattisuutta. Yhdistyksen toimintamuoto on tapahtumat, joiden järjestäminen on tilasta riippuen kuitenkin hintavaa. Yhdistyksen käynnistysvaiheessa tärkeää on mahdollisimman laaja tavoitettavuus ja matala kynnys osallistua toimintaan, jolloin tilaisuuksien on käytännössä oltava maksuttomia.

Oulussa 10.11.2011

RAUHALA-KLUBI RY

Wille Leppämäki                                              Milja Seppälä

Hallituksen puheenjohtaja                               Hallituksen varapuheenjohtaja